uskap

Tupakanfiltteri, malliesimerkki vaarallisesta lobbaamisesta?

 

Tupakkateollisuudella on niskalenkki EU:sta ja ympäristöliikkeestä

EU sai aikaan hyvän päätöksen direktiivistä kieltää tiettyjä kertakäyttömuoveja (1). Minua kovin häiritsee päätöksessä kuitenkin tupakanfiltterien jääminen pois kiellettyjen listalta.

Tupakantumppi on kuitenkin maailman yleisin merenrannoilta kerätty roska (2). Ei tonnimääriltään suurin, mutta kappalemäärällisesti suurin. Tupakanfilttereihin varmasti löytyy korvaavia materiaaleja jos filtteri pitää olla. Vanhalla kunnon holkilla polttamalla ei tarvita filtteriä lainkaan.

Väitän, että se on myös yksi vaarallisemmista muoviroskista luonnossa. Lähes valmista mikromuovia ilman, että sen pitäisi hinkkaantua siksi. Se sisältää käytettynä paljon myrkyllisiä aineita. Tumppi on houkuttelevan näköinen ja kokoinen eläimille syötäväksi.

Jostain syystä tiedotusvälineet tai poliitikot eivät ole juurikaan kritisoineet tupakanfilttereiden jäämistä pois kiellettyjen kertakäyttömuovien listalta. Näyttääkin vahvasti siltä, että tupakkateollisuudella on vahva niskalenkki EU:sta ja kansallisista poliittisista toimijoista sekä ympäristöliikkeestä.

Nyt kun suomessa kohistaan hallitusneuvotteluissa esiintyvästä lobbaamisesta, niin tässä tupakantumppicasessa on kauhistuttava esimerkki lobbauksen ja rahavallan vaarallisesta vaikutuksesta luonnon sekä ihmisten terveyteen.

                   (1) https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006050264.html

                   (2) https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005981222.html

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Näyttäisi kuitenkin siltä, että tupakkateollisuus on toiminut vastuullisesti. Filtterit tehdään selluloosa-asetaatista, joka maatuu parissa vuodessa. Tosin tuo kaksikin vuotta on ongelma.

Käyttäjän uskap kuva
Pasi Kortesuo

"Toisin kuin helposti voisi luulla, tupakan filtterit eivät maadu. Ne on tehty selluloosa-asetaatista, joka on muovia, jonka hajoaminen kestää useamman vuoden. Lopulta jäljellä on pientä mikromuovia, joka kulkeutuu lopulta vesistöihin ja sieltä takaisin ravintoketjuun. Samalla myös filtterin myrkyt päätyvät ympäristöön."

Ei maadu parissa vuodessa, eikä tupakkateollisuus ole toiminut vastuullisesti. He todellakin voisivat tehdä filttereitä jotka maatuisivat.

Käyttäjän isoveli kuva
Tien Päältä

Voin todistaa sinun olevan väärässä tuosta maatumis-asiasta selluloosa-asetaatin kohdalla.

Tupakan tumpeissa maatumista hidastaa terva, kuten se hidastaa myös puun lahoamista. Jokatapauksessa tervattukkin puu lahoaa.

Kannattaa katsoa selluloosa-asetaatin kaavaa ja miettiä hetki, kuinka herkkä se on lopultakin hajoamaan UV-säteilyssä, mikrobien toimesta jne.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Selluloosa-asetaatti

Selluloosa on sokeria, jota pystyvät hyödyntämään äärimmäisen monet mikrobit/sienet. Se on myös äärimmäisen monen kasvin perusrakennusaine.

Käyttäjän uskap kuva
Pasi Kortesuo Vastaus kommenttiin #10

Linkissäsi ei puhuta mitään maatumisesta.

Muuten maatumistieto vaihtelee 1,5v - ei koskaan

https://suomenash.fi/tiedotteet/2018/tumppi-ei-maa...

https://wwf.fi/uhat/merten-muoviroska/

https://scandinavianoutdoor.fi/elamaa-ulkona/kauan...

En oikein ymmärrä intoasi puolustella nykyisiä filttereitä kun kerran tupakkateollisuudella olisi varmasti mahdollisuus tehdä filttereistään oikeasti nopeasti maatuvia. Mielestäni se kuitenkin olisi kaikkien etu

Käyttäjän isoveli kuva
Tien Päältä Vastaus kommenttiin #11

Minä kommentoin lähinnä sitä, että asiasta vouhotetaan, ymmärtämättä mitä selluloosa-asetaatti on. Sana "muovi" on äärimmäisen monimuotoinen materiaali, jonka alkuperä ja ominaisuudet vaihtelevat hyvin paljon.

Ei wikipedian sivuilla tietenkään puhuta selluloosa-asetaatin maatumisesta, sillä se ei ole oleellinen asia materiaalista puhuttaessa.
Eipä raudankaan wiki-sivuilla puhetta ruostumisen nopeudesta.

Selluloosa-asetaatti voidaan tehdä puusta, heinästä ja monesta muustakin kasvista, mikä on se pointti.

Ja tupakki-miehenä tiedän, miten nopeasti se tumppi katoaa luonnosta.
Mökillä minulla olisi ulkohuussin vieressä melkoinen vuori tupakan tumppeja, jos ne eivät maatuisi todella nopeasti.

Loppujen lopuksi, tupakka-teollisuus on valinnut bio-materiaalin jo kauan ennen tätä "muovi-vouhotusta".

Lainaan tähän pienen pätkän aiheesta:
"80 % selluloosadiasetaattia sisältävät kalvot hajoavat noin 4-5 päivässä ja selluloosatriasetaattikalvot 28 päivässä. Nämä hajoamisajat on havaittu koeputkessa aerobisissa olosuhteissa. Selluloosa-asetaatin hajoamisaika riippuu asetaattiryhmien määrästä.80 Anaerobisissa olosuhteissa selluloosa-asetaatti hajoaa, jos reaktiossa on läsnä metaania.81"¨

Itse paperi löytyy tästä:
http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-20150512150...

Kannattaa lukaista huolella.
Jos haluaa siihen selluloosa-asetaattiin tutustua pelkästään, niin sivulta 36 alkaen.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Löytyykö peruutuksesta jokin muu lähde kuin Ilta-Sanomat?

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Noista ei löytynyt vastausta muovin 80% vähennyksestä filttereissä 2030 mennessä peruuttamiseen. (IS linkkisi viimeinen kappale)

Käyttäjän uskap kuva
Pasi Kortesuo Vastaus kommenttiin #5

Perääntyminen on todennäköisesti virhe Iltasanomilta. Tavoitteet ja toiveet ovat vain sanan helinää totaalikieltoihin verrattuna kuten on laita muovipillien jne. kohdalla.

Tupakkateollisuus luikerteli itsensä vapaaksi filttereiden muovin totaalikiellosta.

"Tupakkayhtiöt laitetaan puolestaan maksamaan jätteiden keräyksestä, jos niiden tuotteissa käytetään muovisia filttereitä. Pakkauksiin pitää myös merkitä, jos tupakka sisältää muovia."

https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/art...

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Eipä EU:ta kiinnosta muu saastuttaminen kuin hiilidioksidipäästöt.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Todistapa tuo väitteesi, että tupakkateollisuudella on niskalenkki ympäristöliikkeestä.

Käyttäjän lentonenhenri kuva
Henri Lentonen

Holkilla en suosittele polttamaan, ilman filtteriä siis.

Tupakkaanhan lisätään nykyään ties mitä synteettistä mömmöä, joko parantamaan säilyvyyttä tai muuttamaan makua ja ties minkä takia esim. lisäämään nikotiinin vaikutusta.

Näitä aineita on hyväksytty elintarvikkeiksi, mutta tähänkään päivään mennessä kukaan ei ole viitsinyt testata, miten terveellisiä: tai siis epäterveellisiä ne ovat poltettuina keuhkoissa.

Tupakkahan itsessään ei ole kovin vaarallista ja suurin osa syöpätapauksista johtuu juuri näistä kemikaaleista. Näin ainakin itse tiedostan asian, koska esim. intiaanithan tupakoivat paljonkin eikä syöpää sielläkään tavattu.

Sensijaan siis, että suunnitellaan savutonta Suomea: pitäisi keskittyä siihen, että kuluttajille saataisiin luomutuotettua tupakkaa: jonka avulla terveyshaittoja ja myös riippuvuutta voidaan vähentää.

Kehohan ei ainoastaan tule riippuvaiseksi nikotiiniin vaan yleensäkin vähän kaikkeen, mitä sinne nyt monta kertaa päivässä tungetaan. Itse olen empiirisesti todennut, että tupakan polton lopettamisen vieroitusoireet syntyvät isoilta osin juuri näistä kemikaaleista.

Osittain tämän vuoksi, tupakan lopettaminen pelkillä nikotiinivalmisteilla ei useallekaan onnistu. Sehän tietenkin on hyvää voittoa näille yrityksille, että saadaan lapsillekin tarjottua tällaista synteettistä huumetupakkaa, mutta luulisi että edes joku poliitikko voisi tässä(kin) asiassa nostaa ns. kissan pöydälle ja asioista voitaisiin puhua niiden oikeilla nimillä eli ei enää tupakasta, vaan synteettisestä huumausaineesta.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_additives_in...

Toimituksen poiminnat

Sivut